13. kesäkuuta 2012

You have gained a new level in sockmastery

Näin kävi, ja sain valmiiksi nurkissa pyörineet sukanpuolikkaat! Oli jo aikakin. Arastelin kantapään tekoa niin paljon että en mitenkään viitsinyt ryhtyä toimeen. Mutta lopulta se ei ollutkaan ollenkaan niin vaikeaa, varsinkin kun olin kirjoittanut muistiin luokkalaisen neuvoja kuinka eri vaiheissa meneteltiinkään...




Nimesin ne pöllöpupusukiksi. Koska... Katselin hauskoja pöllöpatterneja neulomissivuilta ja päätin jäljitellä sellaista, mutta päätin kuitenkin että tuollaista katkaisevaa nurjiensilmukoiden viivaa ei tuohon pöllön pään yläpuolelle tarvitse (kuten alapuolella on), ja niin siitä tuli pitkäkorvainen pöllö. Tai pöllöpupu. Helmet keksin lisätä silmiksi ihan itse! Henkseleiden paukuttelua! En tiedä voiko sitä nyt kauheasti kehuskella kun se ei näytä ihan siltä miltä piti, mutta... XD

Kaikesta huolimatta olen tosi iloinen ja ylpeä tästä. Ps. Toiset sukat ikinä mitä olen tehnyt!


Aloitin heti sukkien valmistuttua voitonriemukkaana kunnianhimoisen projektin, eli neuletakin teon. Tämäkin jää jossain välissä varmaan pyörimään nurkkiin kun en osaakaan tehdä jotain kohtaa. :D No toivottavasti ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti