6. syyskuuta 2012

Lahottajaruusu


Kävin jo aikaisemmin sienessä, ja halusin käydä samalla katsomassa tulipaloalueelle kasvaneita jännittäviä lahottajasieniä, jotka edellisenä vuonna olivat hohtaneet kauniin oransseina. Aluksi näytti siltä että sienet olisivat kadonneet, mutta katselinkin tarkemmin ja huomasin että ne olivatkin vain menettäneet hienon värinsä. Sääli sinänsä.

Elokuu 2012
Lokakuussa 2011

4. syyskuuta 2012

WIP

En olekaan hetkeen laittanut kuvia taiteellisista tuotoksistani ja siitä miten ne edistyy, joten tadaa!

Uusi ja vanha. Huomaa että olen vaalentanut silmiä niin että ne näkyvät vähän kauempaakin, ja katseen suuntakin on muuttunut, hiusrajaakin hieman madalsin, oli niin paennut. Mutta varmaan tärkeimpänä olen parannellut käsiä kun ne olivat sen verran kököt että oikein pahaa teki. :D Vieläkin olisi aihetta tuon poskella olevan käden korjailuun, se on vähän hassu.


Esittelen ehkä joskus niitä vanhempia töitä, vähän samaan tapaan kuin tässä, jos vain saisin jatkettua niitä vähän itseäni miellyttävämpään suuntaan.


Pari päivää sitten aloitin kaulaliinan teon, kun käteni syyhysivät päästä jonkin yksinkertaisen pariin. Kaksinkertaista 7 veljeä lankaa, 2o2n, 8 puikoilla. Siitä tulee muffa!